Oman navan ympärillä

Kesän alennusmyynnit koluttu läpi, jälleen kerran tuloksetta.... Raskausaikana mietin, että turha silloin on ostaa kauheasti uusia vaatteita, kun ei niille raskausajan jälkeen olisi käyttöä. Mutta nyt kun poika on jo syntynyt, ei maha ole silti hävinnyt minnekään ja motivaatio vaateostoksiin on nolla. Pinnallisesti ajatellen kaipaan sitä entistä olotilaa, jossa oli kiva ostaa uusia vaatteita. Nyt tuntuu, että vaatteiden tarkoitus on vain olla mukavia, ei silitystä vaativia, pesun kestäviä ja ennen kaikkea, peittää maha.

Kaikista hienoista aikomuksista huolimatta paino ei laske. Liikuttua kyllä tulee vaunulenkkien muodossa, mutta ruokailu on varmasti se heikkous. Pitäisi syödä useamman kerran päivässä pienempiä annoksia, jottei sitten tarvitsisi syödä itseään kerralla ähkyyn. Mutta kun ei se ole mahdollista! Poika vaatii viihdytystä, ja tällä hetkellä paras paikka on äidin syli... Kun toinen käsi kannattelee poikaa, ei sillä toisella leikellä vihanneksia ja kuorita hedelmiä vaan syödään jotain helpompaa. Jonkinlainen laihdutusprojekti kiinnostaisi, sillä "ihan muuten vain" painon pudottaminen ei ole koskaan ollut minun juttu. Painonvartijat ei kiitos, mutta jotain muuta, vaikka blogiprojekti. Ihan huuhaa keinoin en haluaisi projektiin ryhtyä, vaan taustalla saisi olla faktaa, että mikä toimii ja mikä ei.

Eilen katsoin kuvia raskausajalta ja pojan ensimmäisistä kuukausista tähän päivään saakka, ja täytyy myöntää, että kyllä sitä masua tuli jo ikävä. Valitettavasti kuvissa ei näy liitoskivut, kolotukset, pahoinvoinnit, hitaat kävelyt, harjoitussupistukset jne. Ihan uskomatonta, että se potkija, joka masussa yritti potkia tietä ulos minun kylkiluiden välistä, nukkuu nyt tuolla makuuhuoneessa! Kuinkahan kauan pientä ihmettäni tulen ihmettelemään...  Yö-yhtyeen sanoja lainaten "Me sinut tehtiin, mutta sinä meidät loit" <3