L itki elämänsä ensimmäiset 2,5kk joka ilta ja paljon päivisinkin, eikä itkuun auttanut mikään. Vieläkin mietin, että miksei silloin kukaan voinut neuvolassa ottaa asiaa tosissaan ja sanoa, että olisikohan se kuitenkin koliikkia. Vaikkei koliikkiin olekaan hoitokeinoa, rauhoittaisi se kummasti esikoisensa kanssa kotona olevia vanhempia siitä, että kyllä me tehdään kaikki oikein lapsen itkusta huolimatta. Nyt kun itkuisuutta on ollut taas enemmän, tulee noiden aikojen ahdistus taas mieleen. Ei voi kuin ajatella, että onneksi se aika on ohi ja toivottavasti L ei muista siitä mitään.
Tuon itkuajan jälkeen en halua, että L joutuu itkemään yhtään "turhaa" itkua. Tähän on pyritty turvallisuuden tunteen luomisella, joka tulee rutiineista. Päivärytmit ovat tällä hetkellä hakusessa pojan hakiessa uutta unirytmiä, mutta iltarutiinit ovat samanlaiset. Päiväunien nukkumisajasta riippuen arvioiden, että nukkumaanmenoon on aikaa n. 45min, riisutaan poika vaippasilleen puuhamatolle. Jos L saisi päättää, ei vaatteita olisi koskaan päällä, joten tuo iltahetki on varmasti päivän hauskimpia juttuja. Monesti L viuhtoo menemään matolla puolisen tuntia, jonka jälkeen mennäänkin iltapesuilla ja maidon lämmitykseen. Jos mies on kotona, saa poika hyvänyön toivotukset ja minä vien nukkumaan. Päiväunille mieskin poikaa nukuttaa, mutta nuo iltaunet on se meidän oma juttu. Tuttu rutiini siitä, että pääsee äidin syliin peiton alle lämpimään yömaidoille, rauhoittaa päivän touhuista. En edes halua yrittää opettaa poikaa vielä siihen, että myös isä nukuttaa yönille, sillä kyllä 4kk:n ikäiselle saa äiti olla vielä tärkeä turva. Koska en imetä, on tuo yöunille meno ainoa asia, joka on vain minun ja pojan yhteinen asia. Sitä läheisyyden yhteistä tunnetta imetyksestä kaipaan eniten ja jollain tavalla haluan sen tunteen pojalle antaa. Imettäessänikin hoidin pojan iltanukutuksen aina, joten tämä on luonnollinen jatkumo sille.
Voisihan sen ajatella niinkin, että en koskaan pääse iltaisin mihinkään, koska pidämme tätä rutiinia yllä. Olen kuitenkin ollut poissa kotoa niin, että olen tullut takaisin nukuttajaksi, ja pojan nukkumaanmenoaikaan harvoin enää jaksaisi mihinkään lähteä. Eikä muutenkaan tee mieli lähteä myöhään illalla minnekään, sillä edelleen L herää öisin ja aamut alkavat aikaisin. Vaikkei kotona menisikään ajoissa nukkumaan, niin ainakin on kotona ja rauhoittumiseen on mahdollisuus. Poika on pieni vain kerran ja kun hänellä on paha mieli, niin on myös äidillä. Jos äidin syli on paras rauhoittaja, niin tällä äidillä ei ole koskaan niin tärkeää menoa, ettei syliä olisi tarjolla <3
Hienosti ajateltu. Sulla on tärkeysjärjestys kunnossa ja olet varmasti hyvä äiti lapsellesi.
VastaaPoistaKyllä äidillä ja pojalla saa ja pitääkin olla joku oma kahdenkeskinen juttu :) Meillä tehdään muut asiat vähän kuinka kumpiko vaan ehtii, mutta kylvettäminen on isin juttu ja nukuttaminen pääasiassa äidin juttu imettämisen ohella.
Meillä huudettiin myös iltaisin, mutta nyt ollaan viety poika nukkumaan n. 9 aikoihin ja huudot ovat vähentyneet huomattavasti. Taisi olla yliväsymystä ja tyhmät ensikertalaiset ei vaan tajunneet viedä ajoissa nukkumaan.
Ihanaa, että olette löytäneet helpotusta iltaitkuihin. Voi kuinka monta virhettä sitä on varmasti tehnytkin, mutta täytyy vain ajatella niin, että parhaansa sitä on joka kerta yrittänyt tehdä :)
Poista